Aloittelijakilpailut Keravalla 17.5.2025
Pöytätennisseurat Sherwood ja MBF järjestävät lasten ja aikuisten starttikilpailut Keravalla lauantaina 17.5.2025.
Kilpailu on tarkoitettu pöytätennisuransa alkutaipaleella oleville lapsille ja aikuisille. Näille molemmille järjestetään erikseen omat kilpailuluokat päivän aikana.
Lasten osalta ikärajana on enintään 15 vuotta vuonna 2025 täyttävät lapset. Eli lapsi, joka on syntynyt vuonna 2010 voi näissä kisoissa osallistua vielä lasten luokkaan.
Lapsi on peliuransa alkutaipaleella tai ehtinyt jo hieman pelata kilpailuissa. Kilpailujen rating-rajana on enintään noin 750 pistettä kilpailupäivänä. Pelaajat jaetaan sopiviin ryhmiin kilpailussa taitotasojensa
mukaisesti järjestäjän päätöksellä. Tytöille pyritään järjestämään yksi tai useampi luokka. Jokaiselle lapselle pyritään järjestämään useita otteluita poolimuotoisessa kilpailussa.
Aikuisten luokassa saavat pelata kaikki yli 15-vuotiaat aloittelevat pelaajat, joilla ei ole lainkaan rating- luokitusta tai joiden rating-luokitus on alle 750 pistettä. Alle 15-vuotiaat lapset saavat halutessaan osallistua myös aikuisten luokkiin.
On mahdollista, että kilpailussa käytetään myös poolien jälkeisiä jatkopelejä. Luokissa käytetään ”paras viidestä erästä” pelimuotoa. Päätökset luokkajaosta ja pelitavasta kussakin luokassa tekee järjestäjä mahdollisimman pian ilmoittautumisajan päätyttyä.
Kisoissa järjestetään erillisinä luokkina kaksinpeliluokat ja nelinpeliluokat. Pelaaja voi oman tahtonsa mukaisesti pelata vain kaksinpeliluokassa, tai vain nelinpeliluokassa tai sitten sekä kaksinpeli- että nelinpeliluokassa. Palkinnot jaetaan molemmissa luokissa erikseen.
Nelipeliluokkien osalta pelaaja voi hankkia itse oman peliparinsa tai pyytää kisan järjestäjää järjestämään nelinpeliparin mahdollisuuksien mukaisesti. Seurojen toivotaan opettavan lapsille nelinpelisäännöt (esim. syöttösäännöt, pistelaskun ja syöttövuorojärjestyksen) ennen kisoja. Tämä auttaa kisojen läpiviennissä merkittävästi.
PTS Sherwoodin Junnu Cup
Tässä kilpailussa eri seuroja edustavat lapset kilpailevat parhaimmalle seuralle jaettavasti pokaalista ”PTS Sherwoodin Junnu Cupista”. Seurojen keskinäinen kilpailu ratkeaa pelaajien menestyksen kautta. Kussakin kaksinpeli- ja nelinpeliluokassa voittaja saa sen luokan osallistujamäärän mukaisesti pisteitä, luokan kakkonen saa yhden pisteen vähemmän, kolmas saa kaksi pistettä vähemmän ja niin edelleen siten, että myös luokan viimeinen osallistuja saa yhden pisteen seuransa hyväksi. Mikäli luokassa on useampia pooleja, joiden vain voittajat pelaavat jatkopeleissä, päättää järjestäjä muille osallistujille annettavan pistemäärien
suuruuden. Päivän lopuksi lasketaan yhteen eri seurojen saamat pisteet. Mikäli nelinpeliluokassa sama pari edustaa kahta eri seuraa, jaetaan pelaajien saama pistemäärä puoliksi molempien edustettujen seurojen hyväksi.
Ilmoittautuminen:
Ilmoitathan ilmoittamasi pelaajan osalta seuraavat tiedot:
– Pelaajan nimi ja mahdollisesti edustama pöytätennisseura
– Osallistuuko pelaaja poikien (alle 15 v), miesten (yli 15 v), tyttöjen (alle 15 v) vai naisten (yli 15 v) luokkaan
– Osallistuuko pelaaja kaksinpeliluokkaan, nelinpeliluokkaan vai molempiin luokkiin
– Lapsen syntymäaika tarkasti. Tämä auttaa lasten sijoittamisessa sopiviin sarjoihin.
– Aikuisten luokkaan osallistuvan osalta riittää tieto siitä, että pelaaja on yli 15-vuotias
– Pelaajan mahdollinen Suomen Pöytätennisliiton laskema ratingluku tai jos sitä ei ole vielä
– Saako järjestäjä ottaa mukana olevista pelaajista valokuvia, joita voidaan mahdollisesti hyödyntää esimerkiksi PTS Sherwoodin tai MBF:n nettisivuilla tai sosiaalisessa mediassa tai Suomen Pöytätennisliiton nettisivuilla.
Pelipaikka: Kalevan koulu, Kalevankatu 66, 04230 Kerava.
Aika: lauantai 17.5.2025. Pelit aloitetaan lasten peleillä aamulla kello 10.00. Pelien tarkempi aikataulu
ilmoitetaan ilmoittautuneille kisoja edeltävällä viikolla lähetettävässä kisakirjeessä. Mikäli pelaajia osallistuu kilpailuihin runsaasti, voidaan pelit aloittaa jo klo 9:00, mutta ei tätä aikaisemmin. Pelit pyritään järjestämään mahdollisimman tehokkaasti ja turhaa odottamista yritetään välttää kaikin keinoin. Tavoitteena on pelata kisat siten läpi, että ensin aamupäivällä pelataan lasten kaksinpelit ja heti sen jälkeen nelinpelit. Aikuistenkaksinpelit ja nelipelit pelataan myöhemmin iltapäivällä. Pelien tarkempi aikataulutus riippuu luonnollisesti ilmoittautujien lukumäärästä, ja siitä kuinka monta eri luokkaa päätämme peluuttaa.
Pelipallo: Järjestäjien määräämä hyvälaatuinen Joolan treenipallo, jotka tulevat kilpailujen järjestäjän puolesta.
Ilmoittautuminen: keskiviikkoon 7.5.2025 klo 22:00 mennessä vain ja ainoastaan PTS Sherwoodin Pingismummon sähköpostiosoitteeseen tuijajokinen45@gmail.com. Ilmoittautumisia ei oteta vastaan muilla tavoin.
Tiedustelut: Kysymykset kilpailuista voi lähettää sähköpostiosoitteeseen tuijajokinen45@gmail.com tai hätätapauksessa soittamalla numeroon 045-205 5519 (Tuija Jokinen).
Lisenssi: Kilpailuja varten osallistujat eivät tarvitse lisenssiä. Kisojen perusteella ei myöskään lasketa pelaajille
ratingpisteitä.
Palkinnot:
– Kilpailuun osallistuvat lapset palkitaan sekä kaksinpeliluokissa että nelinpeliluokissa
– Aikuisten luokissa palkitaan neljä parasta pelaajaa
Järjestäjä ei toimita jälkikäteen pelaajien palkintoja.
Osallistumismaksut: Osallistumismaksut maksetaan paikan päällä käteisellä.
Lasten luokkien osallistumismaksut:
– Lasten kaksinpeli: 10 € per pelaaja
– Lasten nelinpeli: 10 euroa per pelaaja (eli yhteensä 20 € per pelaajapari)
Aikuisten luokkien osallistumismaksut:
– Aikuisten kaksinpeli 15 € per pelaaja
– Aikuisten nelinpeli 15 € per pelaaja
Pöytien lukumäärä: Kilpailut järjestetään kahdeksalla pöydällä samanaikaisesti. Koulun liikuntasali on täydessä käytössä koko ajan ja turhaa liikkumista liikuntasalissa tulee välttää pelien aikana.
Tuomarointi: Pelien tuomaroinnista vastaavat järjestävän seuran omat henkilöt yhdessä kilpailuihin osallistuvien lasten vanhempien kanssa. Toivomme pelaajien vanhempien osallistumista pelien tuomarointiin edellisten kisojemme tavoin. Aikuisten luokissa luokkaan osallistuvat pelaajat tuomitsevat toistensa otteluita.
Kahvio: Kalevan koulun vanhempainyhdistys on alustavasti lupautunut järjestämään kilpailujen aikana koululla kahvion.
Huoltajien ja vanhempien kengät: Koulun lattia voi olla viileä ja siksi vanhempien ja huoltajien kannattaa tuoda mukanaan mukavat sisäkengät. Koulun sisätiloissa ei saa liikkua ulkokengillä.
Kannustuslakanat: Koulun liikuntasalissa on puolapuita joihin pelaajien kannustusjoukot voivat kiinnittää maalarinteipillä pienikokoisia paperisia kannustuslakanoita.
Lämpimästi tervetuloa PTS Sherwoodin ja MBF:n järjestämiin starttikisoihin lauantaina 17.5.2025