Marina Donner Suomen kaksin- ja nelinpelimestari 

MBF:n Marina Donner voitti viidennen kerran naisten kaksinpelin Suomen mestaruuden vahvojen kämmenspinniensä avulla. Hän voitti myös naisten nelinpelin Suomen mestaruuden Maria Girlean (PT-Jyväskylä) kanssa.

Marinan viides peräkkäinen Suomen mestaruus oli huikea suoritus ottaen huomioon, että hän ei ole pystynyt harjoittelemaan kolmeen kuukauteen olkapäävamman vuoksi.

Lassi Lehtola voitti pronssia sekanelinpelissä Maria Girlean kanssa.

Ildiko ja Kamilla Kadar, Ge Anne Quinal, Andrei Räisänen ja Jorma Lahtinen tsemppasivat myös MBF:n väreissä SM-kilpailuissa, jotka pelattiin Tampereella 22.-23.3.2025.

Marina voitti vaikeuksien kautta naisten kaksinpelin finaalin Maria Girleaa vastaan.  Maria pelasi virheetöntä pingistä ensimmäisessä erässä ja Marina ei saanut peliään käyntiin. Tilanne näytti 2-11 erätappion jälkeen pahalta. Toisessa erässä peli jatkui saman tyylisenä erän puoliväliin, mutta Maria alkoi tehdä virheitä ja Marina nosti pelinsä tasoa. Marina kuroi tappioasemaansa kiinni toisessa erässä ollen vielä alla 7-10.  Marinan pelirutiini tuli esiin ja hän nousi 12-10 erävoittoon kruunaten viimeisen pisteen loistavalla kämmenflipillä. Kolmas erä eteni tasaisesti 8-8 asti, jolloin Marina otti pisteet kierteisellä kämmenspinillä, sitten armottomalla kämmentapolla ja viimeisen eräpisteen syötöllä, 11-8. Neljännessä erässä Maria sai pelinsä kulkeman ja johti jopa 8-4. Sitten Marina nosti uudestaan pelinsä tasoa ratkaisi erän edukseen 11-9 ottamalla viimeiset pisteet kahdella vahvalla kämmenspinnillä.

Marina voitti Maria Girlean kanssa naisten nelinpelin Suomen mestaruuden. Finaalissa ex-MBF:n Ella ja Mia Kellow kaatuivat puhtaasti 3-0. 

Lassi Lehtola voitti pronssia Maria Girlean kanssa sekanelinpelissä. Miesten nelinpelissä Lassi oli kahdeksan parhaan joukossa yhdessä Rasmus Vesalaisen (KoKa) kanssa. Miesten kaksinpelissä Lassi pääsi myös kahdeksan parhaan joukkoon kukistaen matkalla aikoinaan MBF:ssä aloittaneen Mika Räsäsen (PT-Espoo) 4-1. Nuorempi  Aleksi Räsänen oli tällä kertaa kvartassa liian kova vastus, tulos 1-4.  

Teksti: Matti Vainio – Kuva & video: Ildiko Kadar